2.11.2008 | Wää, lumi ehti maahan. :< Noh, kuukausi päivitys, ja siirryin takaisin iframeihin. Pidän näistä enemmän... Pitkästä aikaa tunne, että tiedän mitä teen ja saan nähdä vaivaa tehdäkseni mieleiseni ulkoasun. Virkistävää!
4.10.2008 | Kuukausipäivitys. Postuin rajattomalta koska se ei ole kuukauteen toiminut.
14.9.2008 | Olen jo pitkään tahtonut päivittää Opertonin ulkoasun, ja viimein tein sen! Pidän tästä enemmän, ja mitä kommenttia olen tähän asti saanut niin niin pidätte tekin.
5.9.2008 | Kuukauspäivitys. Myöhässä, koska inspiraationi on viidakossa ärsyttävän animaatioryhmän takia.
19.8.2008 | Poden syysväsymystä... Yksi uusi lukkari, kun eräs henkilö huomautti että ne kaikki on aika isoja :3
16.8.2008 | Sulkasato painautui hautaan ainakin toistaiseksi.
9.8.2008 | Tulostettavaa osio tuli toimintaan pian alkavien koulujen puolesta, laitoin tutoriaaleihin erään hyödyllisen linkin ja äitini oli jo pidemmän aikaan valittanut geocities osoitteen entternappulan rumuudesta, joten vaihdoinpas nyt sitten samalla senkin. :D
4.8.2008 | Ei mitään normaalipäivityksestä poikkeavaa, paitsi että olin näitä wanhoja merkkaillut jo jonkin aikaa vuodelle 2007...
4.7.2008 | Tekijä-osioon kuva minusta ja sitten viimein tuli ne muutkin sarjakuvat näytille. Seuraava mission lienee tuo hahmoesittelyosio kun viimein hoksasitte, ettei sellaista ole. : D
1.7.2008 | My eeeyees... Ulkoasu vaihtui.
31.5.2008 | Ulkoasu vaihtui hieman etuajassa koulun loppumisen kunniaksi.
24.5.2008 | Vieraskirjassa pyydettiin uutta tutoriaalia, ja innostuin aiheesta niin, että tein sen samana päivänä ;3
18.5.2008 | Koska Jätkä vaivautui kirjoittamaan jopa yhdeksän Kättiviestin pituisen valiusiviestin kahdesta epäkohdasta sivuillani, niin tottahan ne piti korjata kun huvituin niistä näin heti herättyäni. :D Ensimmäinen oli Feaveoiden "ruokavalion" ukkoset. Opin tänään, että ukkonen onkin salaman aiheuttama ääni. Voinkin mennä biologian/maantiedon opettajalleni valittamaan, kun ei ikinä opettanut minulle tälläistä. >:C Seuraava oli eräs kielioppivirhe JTYMAJK:ssa, ja koska sitä osiota sitten menin päivittelemään niin muutinpas paria muutakin vastausta siellä samalla hinnalla.
1.5.2008 | Päivityksiä tulee kerran kuukaudessa josta olen pahoillani - eikä asiaan juuri ole luvassa muutosta lähiaikoina. Minun pitää alkaa tekemään tavaroita Animeconia varten, joten so lala, mutta Wlack jatkuu yhä joka perjantai, ja toki jaksan käydä teitä ahkerasti tervehtimässä täällä. :3
6.4.2008 | Tutoriaalit osio toimimaan. Ja olen todennut, että kyllä ainakin kolme teistä lukee nämä "pitkätkin" päivitysmerkinnät, joten jatkakaamme näitä sitten. : D
3.4.2008 | Kuukausipäivitys. Ei oikeastaan mitään muuta. Anteeksi, että päivitykset ovat meinanneet harveta.
7.3.2008 | Tein Wlackista viikottain tulevan, poistin palkkalistan ja alan laittelemaan bannereita sivujen laitaan, yksi uusi laji rotudataan (Xenzen), ja testien menut, jotka eivät toimineet, laitoin toimimaan. Lukeeko kukaan oikeasti edes näitä? :D
2.3.2008 | Laitoin Linkitä ja Testit osion toimintaan. Ei mitään traagisempaa.
1.3.2008 | Se normaali kuukausittainen päivitys, uusi ulkka (joka onkin tällä kertaa vähän synkemmän puolinen), uusi kysely, ja hyvää myöhäistä karkauspäivää.
27.2.2008 | 5 uutta fanitaidetta Keiganilta, Azugilta, Marsi-chanilta, Chiakilta ja Wiimalta. 1 sivu Sulkasatoa, 1 sivu Wlackia, uusi foorumi. Voisiko sen paremmin sanoa? (Katsokaa miten ahkeraa, päivitin kahtena peräkkäisenä päivänä kunnon päivityksen! :B)
26.2.2008 | Kaksi uutta lajia rotudataan, Nyoko ja Gling. Tässä Helmikuussa on jotain mistä en pidä. Netti meni muusaksi (mutta nyt son korjattu!), minua väsyttää kaksi kertaa enemmän, on hirveän nipreät pakkaset, Wüüpi Netin kävijälukemat on jäämässä reippaasti miinuksen puolelle ja kaikkea muuta kivaa. Mutta! Kohta on karkauspäivä! Ja ensiviikolla hiihtoloma!
22.2.2008 | Tein Traconista matkakertomuksen, koska Chiaki kysyi siitä. :D Ehheh... Siitä tuli aika hätäinen ja luultavasti korjailen sitä myöhemmin. Minulla on vain hirveä lusmu olo, kun en ole päivittänyt teille mitään aikoihin. ._. Olen huomenna menossa äidilleni, ja siellä ei tosiaan se netti toimi... Koetan saada sarjakuvaa piirrettyä ja muitakin asioita tehtyä. >.< (Kumminkaan mitään saa aikaiseksi)
12.2.2008 | Mippa esittäytyy Rotudatassa. Niin, ja netistä. Täällä missä nyt asustelen hoitaen pientä kissa"vauvaa" nimeltä Lilli, eli isälläni, netti kyllä toimii. Mutta huomenna menen äidilleni, jossa netti on kuulemma taas tehnyt dänät... Ô_o; Joten uh... Älkää ihmetelkö jos katoilen ja ilmestyn nettiin silloin tällöin. :0
5.2.2008 | kesken animaatiotunnin ajattelin hieman päivitellä... :> uudistin nyt kyselyn ja laitoin infoon viime kuun kävijämäärän. Kävijäni ne lähtevät yksi toisensa jälkeen... D'8 enivei. korjasin linkkien värin, en hoksannut tehdä sitä eilen kun oli niin kiire. :|
4.2.2008 | Kiire, kiire, kiire! Ulkoasun päivitin, mutta infoon tulee päivitystä myöhemmin! >.<;; Nettini on rikki joten en pääse tekemään mitään muuta kuin pelaamaan simssiä pleikkarilla. >: See you soon guys!
18.1.2008 | Heinon kuva näkyy nyt Heinon eikä Hyypän kuvana Fanarteissa, lisäksi lisäsin sinne Keiganin kuvan joka viimeksi unohtui. 8'D No, saapahan nyt nauttia yksinoikeuksin ilostaan. Kolme uutta lajia rotudataan ja kolme uutta avustajaa maskotteihin... kaikkea tulee nyt kolmin kappalein. ...Sain töitä! \o/ Saattaa meinata, että päivitykset vähenee, but who knows...
16.1.2008 | Joo, päätin muistuttaa itselleni miksen tykkää päivittää Fanartteja... Uusia taiteita tullut seuraavilta henkilöiltä: BlackRose, Catty, Chiaki, Heino, Kuromizu, Momo, Mörkö, SV. Palvokaatten heitä!
Väsyttää. Aivan hemmetisti. =^=
10.1.2008 | Minua vaivaa missä vuodessa olen elänyt, koska minusta ei tunnu yhtään kummalliselta kirjoittaa 2008... Eniveii, päivitin Rotudataan Liipin tiedot, ja saimme pitkästä aikaa sarjakuvaa! \o/ Sulkasatoa kaksi sivua, ja Wlackia yhden sivun vain koska minusta tuntui siltä että on senkin aika jatkua edes vähän. :<
5.1.2008 | Mikäs tässä, päivittelin sivuja. Korjasin valitusvieraskirjan vääryyden josta valitettiin, lisäsin puhdistetun linkit sivun, lisäsin kaksi rotua rotudataan, ja maskotit osio tuli myös. Ei kait muuta?
31.12.2007 | Kuukauteen ei päivityksiä, mutta tiedätte syyn - Joulukalenteri ja remontti. Tällä hetkellä meillä paukkuu raketit niin, että ikkunat särisee, koira ja vauva ovat enemmän kuin paniikissa ja minä kuuntelen iloisena musiikkia.
Tein Palkkalistan ?:kin! Tosin, koska sivut ovat edelleen remontin jälkeen hyvin paljon kesket (aika oli liian lyhyt, mutta en tykkää pitää sivuja pitkään lukossa), niin saatte kaikki yllätykset sitten vähän jälkikäteen, anteeksi. Enivei, Animecon 2007:n matkakertomus löytyy tekijäosiosta! HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2008!
1.12.2007 | Joo, en ole ollut kovin ahkera päivittäjä, myönnetään. Nyt enivei on uusi ulkoasu taas kehissä ja jopa joulukalenteri! jonne pääsee etusivun kautta. Er. Joo. En tiedä toimiiko tämä Layout miten hyvin ja kuinka paljon te tätä tulette vihaamaan, mutta koetetaan nyt edes.
17.11.2007 | IIK! INT lähetti meille maksun! Se pitää maksaa! ...Älkää kysykö, en voi ajatella tänään järkevästi. En vain voi. D8< Happy late birthday tooo meee.
10.11.2007 | Päivitin VIIMEIN awardit! Olen jopa ylpeä itsestäni! Kuivinta puuhaa mitä voisin iltahommaksi tehdä, mutta 12 osallistujaa on nyt lisätty! o/
2.11.2007 | Hups, melkein... no okei, minä unohdin päivittää kyselyn. Nyt on sekin tehty. :>
31.10.2007 | Hyvää Halloweenia. Koska minua potutti niin maan raskaasti tuo edellinen layout kaikkine virheinee, niin päätin päivittää sen jo tänään. Iloisen oranssi, eiks? :> Sarjakuvista sen verran, että... en edelleenkään saa niitä tehtyä. >.<; Sulkasadon kanssa tökkyää nyt ja pahasti, koska siinä on tulossa tekstitäyteläisiä sivuja, ja minun pitäisi miettiä, että miten minä saan niin hankalat asiat helposti selitettyä ja niin, että ne jaksaa vielä lukeakin. Btw, hungry, anyone?
26.10.2007 | Tahdon vain ilmoittaa, että olen edelleen elossa. Minulla ei vain ole mitään inspiraatiota päivittää - olen pahoillani. Olen kumminkin suunnitellut ja osaksi tehnytkin ? -palkkiota palkkalistalta, joten... edistyn hitaasti mutta varmasti?
Kiosan siskolle ja hänen kavereilleen jotka niin uskomattomasti minua tuntuvat idolisoivan - en voi päivittää joka päivä. Olen pahoillani.
20.10.2007 | Lisäsin Käräytyksen buttonin etusivulle. Niin, ja olen tehnyt GOTM-improlle uuden ulkoasun, sitäkin saa käydä vilkaisemassa. Ja, vaikka Palkkalistalla onkin jo 100 euroa koossa, mikään laki ei estä sitä, että lisä tienistit auttavat minua jaksamaan aina. ;w;
15.10.2007 | Anteeksi, etten ole päivittänyt aikoihin. Totuus on se, että löydettyäni taas yhden sivun joka on kopioinut minulta (hän kyllä korjaili niitä asioita, mutta sili jotain jäi vaivaamaan minua) Ja se, että kolussa ei välttämättä mene kovin hyvin, ei inspiroi minua päivittämään. ANTEEKSI! Inspiraationikin on ihan blöög ollut viimeaikoina. Mutta ei WN ole kuolemassa, vaikken nyt jaksakaan hirveästi päivittää. Koetan saada itsestäni kiinni lähiaikoina. Kiitän hyvistä sijoituksista Top-Listalla ja rahoista palkkalistalla. ^-
4.10.2007 | Noni, nyt pitäisi menun toimia ihan oikein kunhan hakkaatte sitä paivitysnappia tarpeeksi. Anteeksi, en arvannut ettei mappikoodi toimisi kunnolla meidän iki-ihanalla Expollamme ja muilla sekalaisilla ohjelmilla, joista minulle ilmoitettiin. xD Nyt siis pitäisi toimia. *Pahoittelee*
3.10.2007 | Err, kuukausi päivitys tällä kertaa vähän myöhässä, koska minua laiskotti niin hirveästi kaverini kidnappasi minut mukanaan ja pakotti piirtämään hänelle väritys kuvia. :D Enivei, nyt on uusi lay täällä. Miksi en nykyään yhtään tee enää hienoja layta, sutaisen vain jotain ja taistelen sitten koodien kanssa suurimman osan päivästä? O.o Vanhat päivitykset wanhoihin.
Olin muuten tyhmä, enkä lainkaan ajatellut ulkoasua tehdessäni, että joo, minnekäs ne top-lista buttonit heitän... : D Aina minulle tulee näitä ongelmia. Hungry, anyone?
2.10.2007 | Raahessa sataa, pyöräilin kouluun sateessa, kaverini hölisee omiaan koulunkäynnistä eikä yhtään ymmärrä kokonais kuvaa, minulla on kylmä ja nälkä ja taidan olla vilustumassa. Silti tulin välitunnilla päivittämään teille kyselyn, olenko hyvä vai mitä? Koetan vaihtaa ulkoasun tänään. Pitää katsoa, mitä saan aikaiseksi. Tai pääsenkö kotiin lainkaan. <-< So cold...
22.9.2007 | Päivitin Award osallistujat. Lisäksi liityin yhteen roolipeliin, joten Tekijäosioon päivitystä. Ja huomasin, että Palkkalista on parin euron päässä 100! D8 OMG! Kiitos aivan hirveästi (Tosiaan, minun pitäisi ehkä alkaa tekemään sitä ylläriä...)! Korjasin muuten sen Sulkasadon "salaisen" sivun. Sen ei ollut tarkoitus olla salainen, olin vain unohtanut päivittää sen menuun. Anteeksi.
Niin ja. Minä kyllä jatkoin tänään Sulkasatoa, mutta puolivälissä sen tekoa kävin kaupassa, ja sillä välin kissani tepsutteli hieman näppäimistöni päällä ja painoi virtanappulasta. Ihana yllätys kotiin tullessa. |D Minun pitäisi opetella aina tallentamaan töitäni, nyt kun kerta vieläpä voin. Oh well. Ehkä minä jokupäivä opin.
21.9.2007 | Awardit jaossa jälleen!
...18. päivä täällä kävi vain 11 ihmistä. ;-; The hell~?
14.9.2007 | Korjailin virheitä Award osiosta ja tekijäosiosta, lisäksi lisäsin sinne yhden paikan mistä minut löytää jnejne blaablaablaa. Wüüpi? osio on ollut pystyssä ties kuinka pitkään, ja kukaan ei koskaan ilmoittanut minulle, että sieltä puuttuu yleisikä. Hmm!
Aloitan EHKÄ uudet awardit lähipäivinä. Kunhan jaksan tehdä ne nappulat. Niin, nehän on niin hemmetin hankalat tehdä... <-<
11.9.2007 | VÄSYTTÄÄ!
Niiin... *krhm* varavieraskirja häipyi koska en yhtään tykännyt siitä, ja sen tilalle meille tuli ikioma CHATBOX jonne en oleta kenenkään uskaltautuvan sen kummemin kuin hiljaisille foorumeillekaan, mutta jos freebok lagittaa niin puhukaa siihen. Lol, ei muuta.
Enkä koskaan vihjaile mitään. Pyrin aina sanomaan asiat suoraan.
1.9.2007 | Uusi kuukausi, uusi ulkoasu, uusi kysely. Sekä vanhat päivitykset wanhoihin. Väsyttää.
29.8.2007 | Hyvä on, HYVÄ ON. Myönnän! Minä en ihan odottanut tälläistä protestointia sentään. o-o; Ajattelin sen olevan vain pieni olankohautus kävijöiden joukossa joka unohdettaisiin saman tien.
Mutta täytyy sanoa, että 18 protestoijaa päivässä on melko hyvin. Kiitän kovin kaikkia~ *Halaa kaikki vastaan tulijat*
Joten nyt, er. En voi taata että alkaisin päivittelemään sen ahkerammin kuin olen tehnyt nytkään, sanottaisiinko että on meneillään sellainen "Päivittelen silloin tällöin eli harvoin" rutiini. *Piirtelee uutta ulkoasua*
Joo, ja luultavasti päivitän Wlackin sivut näkyville... huomenna. Jos muistan ja energiani riittää. (Psst!)
28.8.2007 | Päivitystä vonguttiin koulussa, viekussa ja ties missä, niin nyt saatte sellaisen - poistin "Kuinka hyvin tunnet Unikeon" testin. Minua alkoi niin pännimään kun kaikki jotka sen tekivät tulivat erikseen viekkuun kertomaan että "OOOOMG mä sain niinku vittu tierätsä sata prossaaaa!" Että olkoon olematta, antaa minulle vähemmän pään vaivaa.
Niin, ja olen tässä harkinnut... Kannattaako minun enää pitää WN:ää pystyssä? Toki, olen hyvillä top-lista numeroilla ja arvostan sitä - mutta kun en minä kuule teistä mitään. Vieraskirjassa on hiljaista ja sitten yhtenä päivänä tulee pari viestiä - sitten taas viikko hiljaista. Foorumilla on vain pari aktiivista modea jotka siellä jaksavat käydä. Minuakaan ei inspaa. En minä lopettaa tahtoisi kun olen näin pitkälle sinnitellyt, mutta sanoinpahan vaan, että ei saata tulla yllätyksenä tai mitään.
Joo, ei muuta. Sormeni on jäässä. Pahoittelen, etten ole päivitellyt Palkkalistaa. Minä. En. Vain. Jaksa.
18.8.2007 | Tiedättekö, koulu väsyttää minua aivan hirveästi (I need energy!). Kun tulen koulusta kotiin niin olen vain ihan "plöö" ja ainoa asia mitä jaksan tehdä on pelata Gaiassa palapelejä. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja JAOIN AWARDIT! Ja käynnistin uuden kilpailun! Ja nyt menen korjaamaan yhden linkin! Ja sitten... *Katsoo listaa* Joo, minun pitää mennä ilmoittelemaan sivuille että awat on jaettu. Meen jaksais...
Joo, nyt toimii kilpailun kuvakin. Olin unohtanut ladata sen palvelimelle. Soori. 8'D
12.8.2007 | Unikeko on nälkäinen. Ruoki Unikekoa. Pliiis? :>
9.8.2007 | Jo nyt taidan olla uuden loma tarpeessa...
Nyt on korjattu tablejen epäselvyysasia ja ylläpito- ja Wüüpi?-osioistakin oikeasti näkee jotain, kiitos Rozalen ja Darkeonin. :> Now happy guys? Linkit tosin ovat edelleen varsin epäselviä niissä, mutta ei siellä paljon linkkejä ole joten so la la, ne? Nyt menen päivittämään lisää.
HetiEdit: Lisäsin award osallistujat, minun voittamat awardit, ja korjasin ja lisäsin faniartteja. :3 Nyt menen lisäämään Palkkalistan jutskia.
8.8.2007 | Ja tämähän tuli kaikille yllätyksenä, eli tulin takaisin.
Kaipailin apua niille jotka osaavat vähän css:ää ja silleen. Auttakaa minua saamaan tekijä osion ja Wüüpi info-osion tekstit mustiksi käyttämällä valitsimia. Voitte soittaa numeroon 666 131313 tai puhua föörümïllä tai vieraskirjassa. Suosittelen kahta jälkimmäistä.
Edittu: Enkä yhtään mokaile heti palatessani.
30.7.2007 | Melkein uusi kuukausi ja meelkeein uudet kujeet, eli tässä tapauksessa uusi ulkoasu ja kysely. :3 Luonnollisesti info osioon tuli vähän lay tietoja lisää, ja tämä taitaakin olla ainoa ulkoasun vaihdoskerta jolloin sen mainitsen, se kun ei tunnu minusta kovin tarpeelliselta.
Faniartit on myös päivitetty, tsiigatkaa. :>
Ja huomenna lähden, tehkää taas jotain piristävää sillävälin kun olen poissa <3
30.7.2007 | Lisäsin pienen ilmoituksen etusivulle. :> Eli koska lähden 1.8, niin tapojeni vastaisesti teen kuukausipäivityksen huomenna.
28.7.2007 | Muokkailin vähän kaikkea vähän sieltä täältä, ja tekijäosio uusiutui melko paljon. Täällä ukkostaa. :D
Edittu: 20 minuuttia ennen puolta yötä saimme uuden yhteistyöläisen! (Ketkä me?) Menkää ja vilkaiskaa! *Kohottaa haulikkoa* :>
26.7.2007 | Okee, nyt on niinkuin Wlackia tullut 3 sivua lisää, joista kaksi on ylimääräistä ihan vain sen vuoksi kun tapasin Animeconissa sen verran monta kävijääni, ja Sulkasatoa 2 sivua joista yksi on extra samasta syystä. Lisäilin, muutin ja poistin uusia awardeja ja... Ei muuta. Alan vähitellen saamaan kiinni tätä kaikkea zekazortoa. Hurrhurrhurr... Nyt pitäisi piirtää @A@ *Piirtänyt koko loman ajan*
25.7.2007 | OUKKEIJ! Unikeko palasi lomaltaan! Minulla oli aivan hyper hauskaa ja pääni sihisee kaikesta tekemättömän työn määrästä (ah, lomat...)! 8D Tulossa on ehkä, minut tuntien ei koskaan, pienoinen matkakertomus johon sörkin kuvia... tai sitten en. We'll see that!
Lisään ehkä myöhemmin jotain sarjakuvaa ja päivitän sivujakin tarkemmin ja silleen, nyt on vähän kiireistä... 8'D;; Sooori!
13.7.2007 | Mm~, Sinulle osioon tuli neljä uutta kuvapohjaa, ja... Ei muuta. ;3 Saatan lisätä yhden kilpailun vielä illemmalla. Joo, ja etusivulla on pieni ilmoitus joka saattaa olla tärkeä. Hakkaa päivitysnappia ellet näe sitä.
Juu, ei tullut kilpailua ei, mutta sen sijaan lisäsin kaikki awardosallistujat ja myös 2 sivua Wlackia ja yhden sivun Sulkasatoa, ihan vain extrana ja anteeksi pyyntönä siitä että minä löhöilen mökillä eikä tarvitse huolehtia niin mistään. ;3 Kirjoitelkaa minulle vieraskirjaan, äänestäkää top-listoille ja liittykää fanilistaan, niin olen iloinen kun palaan. <3
9.7.2007 | Etteikö Judy olisi ollut niin kultainen että perustanut Wlack fanilistan! Liittykää lapset, liittykää! ...Niin, ja yksi award-osallistuja lisää.
Ja myöhemmin lisäsin tuollaisen kivan kellon tuonne aaaaivan alas. YAY!
8.7.2007 | Minun piti lisätä linkkiosioon Vanttajan linkki, koska aion heillä arvosteluttaa sivuni, ja siihen piti sitten linkki lisätä. :3 Saipas sinne nimensä kaksi muutakin sivua sitten sivussa, onnea?
Uusin myös iihan pikkaisen etusivun tekstiä. Meinaan, se on ollut samanlainen jo varmaan yli 4 kuukauden ajan. XD Pitää senkin vähän edes uudistua.
Parsa on muuten kiva sana. Sen voi lukea niin monella tavalla väärin. Harjoittelen tällä hetkellä divejä, jotta saisin tehtyä seuraavasta ulkoasusta hianon, mutta... ...Minä sukkaan diveissä. D: En vain saa niitä toimimaan. *Angst*
7.7.2007 | Päivä jolloin kaikki tahtovat naimisiin.
Krhm siis. Uusi Wlack on nyt luettavissanne, ja tsain myös tutoriaalin tehtyä. Näin ollen minulla ei ole Palkkalistasta tällä hetkellä mitään tekemättä. ;3 Mikä tunne! Ja vaikka Wlackin nimi nyt vaihtuikin, niin voi sitä yhä Wlackiksi kutsua.
Menen nyt lisäämään award-osallistujat.
Hupsis, minulla on vielä tuo testi tekemättä. Damn!
4.7.2007 | Mm~, 5 award osallistujaa. Nyt alan tekemään Palkkalistan Tutoriaalia (Ja laitan Sulkis sivut esille). Ei muuta näin toistaiseksi.
2.7.2007 | Joo että, poistin etusivulta sen päivityslinkin, jonka olin eilen unohtanut poistaa~~. Ja awardit on muuten käynnissä taas, osallistukaa ihmiset, osallistukaa! Osallistukaa rumiin awardeihin, WHOO! *Heräsi tänään kaksi tuntia aikaisemmin koska meni kaksi tuntia aikaisemmin nukkumaan 8DD*
Edittu des', lisäsin award osallistujat (8 osallistujaa yhtenä päivänä on melko hyvin xD) ja päivitin faniartti osiota, tulikohan sinne vissiin kymmenen kuvaa lisää ellen väärin laskenut.
1.7.2007 | Uusi kuukausi, uusi kysely, uusi ulkoasu. Aijoo, ja "muut"-sarjakuvat tulivat myös. Melko autiota siellä on tällä hetkellä, muttah...
Vanhat päivitykset Wanhoihin muuten.
Tämä päivitysboxi on ihan perseelleen IE:llä, joten HANKKIKAA SE MOZILLA FOR GOD'S SAKE!
Ja Wlackissa on jotain mitä teidän kannattaisi vilkaista.
21.6.2007 | YLLÄTYSBOXI AVATTU!
Laatikko sisälsi: 6 sivua Sulkasatoa, kuvapohjia ja [vanhoja]kortteja (Osiossa Sinulle), etusivun muutoksen, valitusvieraskirjan, hahmomuseon, pientä korjailua tekijäosioon, ja yhden tutoriaalin!
Toivottavasti tämä kelpasi~ D:
20.6.2007 | Gaah! Kaikki kiireet hyökkäävät kimppuuni! TToTT Joo, uusi palkkalista tuli. Luuuuultavasti huomenna saan yllätyksen tehtyä. Sitten minun pitäisi tehdä tuo Wlack cosplay. Sitten tuo testi. Sitten sarjakuvaa. Ja Sitten lisää sarjakuvaa. Ja sitten minun pitäisikin olla jo Jyväskylässä! 8DDD WHEIHII!
Yhyy...
14.6.2007 Kunhan vain ilmoittaisin, että palkkalistan raha on tullut täyteen. :3 Käykää vilkaisemassa sieltä apikanpäältä tarkemmin. Kaikki Sulkasadot laitoin, koska ne olivat valmiiksi koneellani. Wlackeja ei sitten ole. Sitäpaitsi onnistuin kastelemaan 10 sivun nipun tässä kun ne olivat repussa, jossa oli puoliksiaukinainen vesipullo. Ja kyllä, käytän vesiliukoisia tusseja. Ei inahdustakaan toisten hankkimisesta ja vedän itseni ihan lukkoon.
Olen töissä vielä tiistaihin asti. Koetetaan kestää viäl vähän.
2.6.2007 | Ei hitsi, layouttia tehdessäni unohdin kokonaan varata päivityslootalle tilaa. 8'D Joten nyt, valitan, pitää klikata itsensä tänne jos aikoo jotin päivityksiä nähdä.
Eli siis, uusi layout, uusi kysely, ja kilpailu ratkaistu. Mm... Ei muuta tänään.
Eiku...
HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE!
17.5.2007 | Viimein Fani arttien päivitys, yarr!
Foorumeilla on muuten "Kysy hahmoilta" osio, tsiigatgaa. :>
16.5.2007 | Wüüpi Netillä on foorumi! Liittykää sinne minun ilokseni! D: Sinne pääsee etusivulta. Klikliklik.
Helatorstai liittyy Jeesukseen, eikös? Ja jo tänään ehti tapahtua hirveitä... T-T
12.5.2007 | Eilisessä oli väärä päivämäärä 4 ihmistä ilmoitti minulle siitä. 8D; Kolme viekussa ja yksi mesessä. Hmm...
Joo, ja Sulkasatoa on tullut lisää - eihän viimepäivityksestä ollutkaan kuin kaksi kuukautta. 8D;
11.5.2007| Vielä pari viikkoa... vielä pari viikkoa...
Uusin The Palkkalistan kuvan. Onhan se vähän kökkö, mutta... kun poistin vahingossa edellisen |D;;
10.5.2007 | Kauan odotettu tutoriaali on nyt täällä. :3 Aijoo, joillekin ihmisille on ollut epäselvää, että ilmoitanko minä tässä boxissa milloin sarjakuvaa tulee. Ei, minä en ilmoita, en muita kuin erikoistapauksia. Parhain tapa nähdä onko sarjakuvaa tullut on käydä palkkalistan luona tai sitten ihan siellä missä nuo sarjakuvat on.
7.5.2007 | Ilmoitus! | RURU ELÄÄ!
1.5.2007 | Enää kuukausi ja yksi päivä koulua! @w@
Että hyvää vappua, Pattijoella sataa lunta -.-;. Hmm, kumminkin, palkkalista tuli takaisin (olen ollut ahkerana), ja uuden kuukauden myötä tuli myös uusi kysely. :> Joo, ei muuta näin toistaiseksi. Pitää mennä suunnittelemaan uutta ulkoasua.
Edittu: Ulkoasu muutettu. D: Pitää alkaa opetella CSS:ää vähitellen, nämä ulkoasut vain venyvät ja venyvät...
30.4.2007 | Ilmoitus! | Löysin viimein piirtiksen asennus CD:n! Toisin sanoen sarjakuvien piirtäminen voi jatkua, alusta asti tosin mutta jatkuu kumminkin. Tästä lähtien teen ääriviivat käsin, niin että jos kone kaatuu niin edes jotain on tallessa. @-x Kone millä sivuja teen on tosin yhä vanhempieni kone, joten sarjakuvien teko on silti hidasta. En laita palkkalistaa vielä takaisin, minun pitää tehdä valmiiksi ensin parikin sivua. :> Vieläkö saisin jostain Sulkiksen piirto inspiraation, niin YARR!
Olin muuten varma että kävijämäärät romahtaisivat sen takia etten voi piirtää enää sarjiksia, vielä mitä! Samana ne on pysyneet, kiitos, love ya all! <3
Kaiken tämän kunniaksi yksi sivu Wlackia ja uusi hahmo kehiin. :>
19.4.2007 | Nn, inspiraaioni päivittää WN:ää on jotenkin laantunut, mutta nyt uusin hieman niinkuin etusivua. Joo, ei muuta. Liittykää siihen improon, minäkin olen siinä.
Muoksmuoksblaagh
17.4.2007 | Ilmoitus! | Lapseni ja kannettavani Ruru julistettiin tänään kuolleeksi. Kysyn Tekulta tarvitsevatko he mahdollisesti ruumista heidän opetus skaalaansa.
Rauha Rurun sielulle. Se palveli meitä kaikkia hyvin ja uskollisesti.
8.4.2007 | Ilmoitus! | Lapseni Ruru (ákà kannettavani) on sairastunut tautiin, jossa hän ei saa virtaa! D8 Tämä meinaa sitä, että
1. Sarjakuvaa ei tule, kaikki sivut on Rurulla.
2. Vieraskirjaan vastaaminen hidastuu.
3. Minun pitää käyttää johtoa korjaajalla ja mahdollisesti ostettava uusi.
Joten, kulutan aikaani, olen tylsistynyt ja kärsin, nytkin hyväksikäytän isäni kannettavaa. D: Näettekö nyt, miksi vihaan juhlapäiviä? Ystävänpäivänä sain hirvittävän kuumeen ja pääsiäisenä en pääse koneelle.
7.4.2007 | Hei ihmiset, soitan teille kyllä sitten kun tarvitsen armeijaa. ;3
Siirsin VIIMEIN Wlackin wuupi.netin palvelimelle, ja siihen uhrautu aamustani kaksi tuntia, mut joo. T-T Muutin myös WN:än, Wlackin ja sulkiksen nuo osoitteen "pikkukuvat" jotka ymmärtääkseni näkyvät vain mozillalla, olen ehkä väärässäkin. Ja korjasin yhden linkin osoitteen.
Ei muuta tälläkertaa, uskon. Onko kukaan muuten tulossa animeconiin? Olisi kiva tietää~
5.4.2007 | Koska olen niin paskiainen kun rahastan ihmisiä sillä, että laitan heidät klikkaamaan linkkejä jotka eivät maksa heille mitään ja he saavat siitä minut paremmalle mielelle ja he saavat siitä sarjakuvaa (See? Everydoy wins!) niin korjasin tuon etusivun buttonin. ;3 Etten olisi niin paskiainen että jatkaisin teidän rahastamistanne.
1.4.2007 | Whew, vähän yli viikko viime päivityksestä. On ollut vähän kiireitä; Äidinkielen suullinen ja kirjallinen esitelmä, vaaliseuranta, kuviksen lopputyö, Tales Of Pirates addiktio, yleinen laiskuus, cosplay puvun valmistus, pääsykoe stressi (12 ja 13 päivä! *w*) ja kaikkea muuta sellaista.
Nyt kumminkin, uusi ulkoasu, uusi kuukausi eli uusi kysely, tietysti infoon vähän päivitystä, ja GLWebin buttonit on syvältä. =o= Top-listalla voi luoda kokonaan oman, Rajattomalla melko pitkälti oman, mutta GLWebissä on vain nuo tyhmät taustapohjat jotka ei sovi mihinkään. @-@ Tai sitten olen missannut jotain. Taas.
Päivitin myös VIIMEIN palkkalistaa (Kiitos kaikille! TwT) ja... ... joo, lisäsin vanhat päivitykset wanhoihin. :3 Olen niiiin väsynyt... =o=
24.3.2007 | Hurr, jostain syystä tässä kuussa kahta päivää lukuunottamatta täällä on aina käynty päivässä yli sata ihmistä. En tiedä johtuiko se siitä että Sulkiksen viimeisin sivu ei toiminut (Nyt toimii) ja kaikki kävivät sitä tsiigaamassa joka päivä, mut näin on näreet.
Päivityssaalis tänään: Sulkiksen 11 sivu toimimaan, tekijä osioon uusi linkki ja poistuin yhdestä pelistä ja liityin yhteen toiseen (Liittykää tekin!), ja JTYMAJK:iin yksi kysymys jota on kysytty ihan liikaa.
18.3.2007 | päivitin ja jaoin awardit. @-@ UGH! OSALLISTUJIA OLI KERTYNYT VALTAASTI! OoO IHMISIÄ KÄY TÄÄLLÄ! *kröh*
Siksi, koska osallistujia juuri oli kertynyt iso iso ISO kasa, niin en tehnyt sitä mitä tein viime awardeissa, eli kävin jokaisen osallistuneen vieraskirjassa kertomassa arostelut sivuistaan. Miksi? Siksi, koska minulla olisi kestänyt kuukausi jo siinä että arvostelen sivuja. ,_, Ja loppupään sivut kumminkin alkaisivat toistamaan jotain samaa kotkotusta kun en jaksa enää arvostella ja sivut alkavat maistua puulta.
Mutta jos tekijä arvostelun tahtoo, niin voi käydä vinkaisemassa minulle vieraskirjassa niin minä käyn heidän vieraskirjassaan arvostelemassa sivunsa.
Lähdenkin tästä kertomaan osallistujille että awardit on jaettu, ciao!
13.3.2007 | Okei, sain sen buttonin näkyville. Se ei sovi ulkoasuun, tiedän, mutta ainakin se toimii. Muutan sen heti kun minut hyväksytään listalle.
Kärsin ikiväsymyksestä.
Edittu: Pyyhin pölyjä linkit ja ä osiosta, uusin KAIKKI linkitysbuttonini (Siis oma tekemäni). Nynne on ainakin minun mielestäni vähän edustuksellisempia.
12.3.2007 | Olenko ainoa, jonka mielestä päivitän harvinaisen usein? Verrattuna etenkin siihen, että olen kokoajan kuoleman väsynyt.
Liityin uudelle top-listalle. Miksi? Pelkästään siksi. Top-listojen kautta sivuille aaltoilee väkeä ainakin vähän, ja mitä enemmän väkeä, niin sitä inspiroituneempi minä olen. Ja silloin jaksan rakentaa ja kehittää WN:ää jokaiselle mieluisammaksi paikaksi.
Kuulostimpas viralliselta.
Aijuu, se uusin top-listan buttoni ei jostain syystä suostu toimimaan, JOTEN SE ON TUOSSA MISSÄ ON TYHJÄ TILA! Ò_Ó Se ei vain näy! Ainoa mitä muokkasin siihen oli koodi, joka sijoittaa buttonin oikealle paikalle. Koetin buttonia myös ilman lisäämäni koodi pätkää, niin ei se silloinkaan toiminut.
Että toivoakseni eivät poista tästä syystä sivuani listoilta.
11.3.2007 | Halusin vain mainita, että sain sen testin tehtyä. Lisäksi tahtoisin kuulla hieman mielipiteitänne tästä. Näkemisiin~ Muistakaa palkita minua ahkeruudestani äänestämällä toplistoille~
8.3.2007 | Päivitin JTYMAJK:ia. Siellä lukee nyt mitä piirrustusohjelmaa käytän! KAIKKI SINNE!
Lisäksi näyttäisi siltä, että Photobucket tunnukseni on ruuhkautunut. Oh shi... Siitä johtunee, että osa kuvista ei toimi lainkaan. ,_, Öö... Koetan keksiä jotain.
6.3.2007 | Muutama ihminen on kaipaillut kävijämääriä Wüüpi Netissä. :3 Minä en ole mitään laskuria hankkimassa, koska ne henkilökohtaisesti ärsyttävät minua kun kävijät yksi toisensa perään tulee haikailemaan palkintoa mitä kummallisimmista numeroista, mutta päätin kumminkin tyydyttää tiedonjanoanne, ja laitoin "info" osioon ne kävijämäärät mitkä on ollut minkäkin layn aikana. Lisäksi korjasin pienen virheen palkkalistaan liittyen. ;3 Muistakaa ilmoitella virheistä jatkossakin, and have a nice day~!
3.3.2007 | UUSI ULKOASU ON TÄÄLLÄ NÄIN! Katsokaa ja järkyttykää! ...Eipä muuta. o-o Piristäkää päivääni ja painakaa top-buttoneita, se vie teiltä vain kaksi sekunttia. Menenkin tästä päivittämään Wlackia~
1.3.2007 | Johan tuo kuukausi meni elämän kannalta nopeasti. o.o Huomenna alkaa hiihtoloma, VIIMEIN! TwT
Joo, uusin kyselyn ja mietin millaisen ulkoasun tekisin. Sekin pitäisi vaihtaa nyt kun kuukausikin vaihtu. Örr... Muistakaa klikkailla palkkalistaa. Sulkasadon osoite muuten muuttui.
Yhyy, minulle sattuu kokoajan virheitä. ;o; Sulkasadon siirtäminen Intin palvelimelle kesti tunnin ainakin siksi kun mokailin koko ajan, ja nyt kyselyssä luki "animeseminaariin" vaikka siinä piti lukea "animeconiin" TToTT;; No, nyt se on korjattu, mutta tuloksissa lukee yhä animeseminaari. No, tuskin kukaan siitä paljoa välittää, virheitä sattuu jokaiselle. Ne? Ne? DESU NEE?! ;-;
24.2.2007 | PALKKALISTA TULI TAKAISIN! Nyt voitte taas saada sarjakuvaa klikkailemalla minulle vähän rahaa. ;3 Lisäksi siirsin vanhat päivityksin wanhoihin, koska ne alkoivat stressaamaan minua tässä näin. D: Niin! Niin!
Baila baila!
22.2.2007 | No nyt olen parantunut, ellei hillitöntä kröhimistä oteta lukuun. Mutta kärsin nyt jostain uskomattomasta kevät väsymyksestä, menen nukkumaan koulusta tultuani ja herään mennäkseni kouluun. Uhh, arvaatteko paljonko saan sillä aikaa tehtyä yhtään mitään? (Niille joilla on huono matikkapää tai pää ylipäätään: En mitään)
No, osa syy siihen miksei WN:ssä ole mitään uutta on ideapulani. Fiksuimmat huomasivatkin, että menuun ilmestyi uusi linkki. Saatte etsiä sen, se on hurjasti piilossa (Vinkki: Blogin päällä)
Ps. Siivosin tänään huoneeni! Enää sängystä pitää saada ne romut pois! YASH! Mä! RULAAN!
15.2.2007 | Khoo... Olen parantunut juuri kuumeesta, ja nyt kurkkuni on hyyvin kipeä. Boh boh, minä sairas lapsi. Mutta hei, lisäsin awardosallistujat. Pitäisi jakaakin vähitellen mokomat. Nin nah flick flocku~
8.2.2007 | Uusi ulkoasu! n-n Jaa... Ei muuta. Eiku joo, käyn vielä ihan pyhää pyhyyttäni laittamassa kaksi sivua Wlackia ja yhden sivun Sulkasatoa~
1.2.2007 | Lisäsin award osallistujan ja uusin kyselyn. Uusi ulkoasukin tulee heti kun keksin sille aiheen. XD
Sitten tärkeämpiin aiheisiin - ENPITSU ELÄÄ! Se vain alkoi yhtäkkiä toimimaan. o.o Mutta sain sellaisen reseptin, etten saa enää raahata sitä mukanani joka paikkaan. ;-; Oh gosh. Erottavat minut lapsestani!
Nyt en tiedä, että mitä teen palkkalistan kanssa. Se on suunniteltu 0€ - 50€ alueelle, ja nyt minulla on niinkuin jotain 70 € (Josta muuten hirmu isot halit ja kiitokset!!!). Ideoita?
31.1.2007 | Lisäsin award osallistujan ja blogin.<
Ne, joita kiinnostaa, Enpitsu-raatoni on tällä hetkellä Tekulla, ja ne tutkii siellä että mikä siinä ressussa on vikana, ja olisiko sillä sitten mahdollisuuksia olla hengissä. Pidetään peukut ylhäällä, jookos kookokset?
29.1.2007 | Pitää pakottaa itseään välillä päivittämään, ettei tule taas niitä kuukausien taukoja. :3 Niitähän me emme tahdo, emmehän?
Lisäsin award osallistujat ja liityin yhteen roolipeliin. (Itseasiassa liityin sinne jo pari viikkoa sitten, mutta vasta eilen hyväksyttiin. :D)
Sitten muihin aiheisiin. Minun ei ikinä, IKINÄ pitäisi sanoa, että silloin ja silloin teen jotain. D: En nimittäin ole vieläkään onnistunut lähettämään piirtopöydän saantilomaketta. Päätin, että seen sen sitten, kun saan tarpeeksi rahaa. ,_, Toistaiseksi se riippuu teistä! D: Hankitaan minulle 70 euroa piirtopöytään, jookos kookokset? ;__; Aikaa on ens kuun 15 päivään asti. OLEN PAHOILLANI! Tämä merkitsee, etten laita vieläkää palkkalistaa ylös. Minä todella tarvin ne rahat nyt piirtopöytään että pystyn varmistamaan, että voin myös tehdä ne sivut! ;-; Me so sorry! Gomen nasai! Forgive meee~ *Menee maton alle*
24.1.2007 | Tahtoisin kiittää teitä iki-ihania kävijöitä siitä, että WN on ensimmäisenä Top-rajattomalla, ja lisäksi supportistanne piirtopöytääni kohtaan. Arvostan sitä kovin.
Lahjaksi olisin tahtonut laittaa lisää sarjakuvaa, mutta en viitsinyt tuhlata niitä vähäisiä varastoja joita minulla on, koska evt milloin saan piirrettyä mokomia lisää, ja kohta pitäisi palkkalistakin laittaa esille. Joten kiitokset tulivat Sinulle osioon, sinne yksi lukujärjestys ja taustakuva koneelle.
19.1.2007 | ILMOITUS
Mmm~. Jotkut ihmiset ovat kuulleet tästä jo, jotkut eivät. Kerron sen nyt kaikille jotka vain lukevat tämän.
Piirtopöytäni (áká Enpitsu) on tekemässä kuolemaa. Dr. Shainii mainitsi, että siinä saattaa olla häiriöitä signaalissa, joten sen korjaaminen liänee mahdotonta. Ja uskon Dr. Shainiita, koska hän on paaaljon useammin oikeassa kuin minä. Enpitsulla voi vielä piirtää, mutta se tekee kuoppia ja hyppii sinne tänne, joten minä pidän piirtämistä tässä vaiheessa mahdottomana.
Enpitsu eli kiireisen elämän, rauha sen sielulle. MUTTA! NYT JOS MILLOINKAAN MINULLA ON TARVETTA RAHOILLE, joita pystyt lahjoittamaan minulle etusivun bannerin kautta, EIKÄ SE MAKSA SINULLE MITÄÄN! Minun pitää tilata uusi piirtopöytä.
Saldo, jonka Enpitsu teki elämänsä aikana: yli 100 sarjakuva sivua luonnoksista väritykseen, ja paljon, PALJON kuvia.
Kiitos Enpitsu, olet rakas.
*Hautajaismusiikkia*
17.1.2007 | Urg urg *Koettaa matkia hyljettä*
Minä olen nykyään vähän hidas kaikessa. Lupasin toissapäivänä päivittää eilen ja päivitinkin vasta tänään. Syytän siitä vaikka koulua. Perkula kun se stressaa minua, minun pitää UIDA! En tahdo uida! *Itkee*
Joo niin. Muutin erään ystäväsivusen koska se vaihtoi osoitetta. Ja sitten yksi pyyntö.
KILTIT IIIIIHMISET! Kun vastaatte kyselyyn "Ei mikään ylläolevista" KERTOKAA että mitä muuta te tahdotte?! Ei yhtään mitään? Jotain muuta? Minä EN VOI tietää sitä ellette kerro!
Anteeksi, minua väsyttää. Liikunta oli tänään hauskempaa mutta samalla rankempaa kuin yleensä. Ei enää ikinä jalkapalloa kraputyyliin... *Menee nukkumaan*
Joo, ja melkein unohdin. KIITOS KUN TUETTE WÜÜPI NETTIÄ TOP-LISTOILLA! Olette rakkaita~! <3
7.1.2007 | Minustahan on tullut ahkera päivittäjä. *Sweatdrop* Pelottavaa, sitä se domainin hankkiminen teettää (mutta sen koulu varmasti myös nujertaa). Korjasin paaljon asioita jotka ei toimineet aiemmin. Nyt WN toimii edes vähän paremmin. Kait. Aijuu, ja yksi awardiin osallistuja.
EIKÄ! Nyt olen kyllä tulossa sairaaksi! Viisi minuutti ennen huomista, ja tein teille vielä YHDEN TUTORIAALIN! Ei nyt kyllä juhlitaan. *Aivastus* ...Olen flunssainen.
6.1.2007 | Aa, ylihuomenna alkaa koulu! Waah! Nenäni vuotaa!
Niin siis. Lisäsin award osallistujat, liityin top-rajattomalle ja... lisään fanartit tänään myös.
1.1.2007 | Aloitin uuden vuoteni ratkiriemukkaasti 39:än asteen kuumeella. So jes. Freebok lagittaa nykyään niin paljon, että hankin myös Shinybookin vieraskirjan varaviekuksi. Se löytyy, yllätys yllätys, vieraskirja linkin takaa.
31.12.2006 | Viimeinen päivä tätä vuotta! Ennen aikainen uusi vuosi! WOOHOO! \,,/>.< Joulut meni päätellen ainakin niin ja näin. Domain on täällä, kiittäkäämme yleensä rakasta isääni joka suostui sen hankintaan. Mutta, nyt on Wüüpi Netin pitkään toivottu päivitys täällä! Uusi ulkoasu, tekijä osioon sekä Wüüpi? osioon PALJON lisää tietoa, etusivu uusiksi, sarjakuvat saivat viimein naamansa henkilötietoihin, kysely uudistui, vilkaiskaa palkkalistaa, linkkejä lisää, info sivu, vieraskirja uudistui, ja pientä näperrystä siellä täällä. Englanninkielinen versio on tosin vieläkin hiukan tekeillä, mutta valmistuu para-aikaa. Eikä tässä suinkaan kaikki. Koska Wlackin syntymäpäivää ei tarkkaan tiedetä, mutta se on Jossain joulun ja uuden vuoden välillä, päätin, että vuoden viimeinen päivä on Wlackin syntymäpäivä!
HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ WLACK!
Eikä se ole edes puolessa välissä. TT-TT Oi masennus.
9.12.2006 | Joulun kunniaksi päivitys. Vilkaiskaa etusivua.
Ja teille jotka luulette, että olen vain laiskotellut: Haistakaa pinaatti. Olen koodannut ja tehnyt uuden ulkoasun, taivutellut isän hyväksymään domainin hankintaan, piirtänyt sarjakuvia, tehnyt osioita, kääntänty Wüüpi Nettiä englanniksi... Mutta kaikki tämä tulee domainin hankkimisen jälkeen, toivon mukaan tämän vuoden puolella. JOTEN LOPETTAKAA KYSYMÄSTÄ NIISTÄ PÄIVITYKSISTÄ! Minä herran Jumala olen yhdeksäsluokkalainen ja minulla on muutakin elämää kuin nämä sivut, pitäisi tehdä viime hetken numeron kohotuksia sun muita. Aikani ei vain aina riitä pelkästään tähän sivuun!
6.10.2006 | Blaa, oli nyt pakko poistaa tuo kysely kun animeseminaari tuli ja meni jo. En olisi millään jaksanut, kärsin jostain iki väsymyksestä enkä jaksaisi oikein tehdä mitään muuta kuin pelata pleikkarilla. Blah blah. Poistin sen animeseminaari juttu läpyskän tuosta etusivulta ja näin~ *Raapii päätään* Domainin tilaan~... Tässä joskus tämän kuun aikana. Sitten saatte ison, ison päivityksen. Koettakaa kestää näiden pienten päivitysten tuskaa sillä välin. Aijoo, ja vaikka en voikaan oikein päivittää palkkalistaa teknisten ongelmien vuoksi, mikään klikkaus ei ole liian vähäinen! Eikä teidän tarvitse ajatella että minulla olisi liikaa töitä joten ei kannata lisätä työ taakkaa, sellainen ajattelutapa masentaa minua.
Ja lakatkaa kysymästä milloin näette sen Yliviisas pehmolelun, näette sen sitten kun olette nähdäksenne.
29.9.2006 | Ei yhtään kestänyt aika että milloin saan itseni näytille, ei. Mutta tässä se nyt on. Klikkaa sitä, blondi.
Yliviisas on yhä näyttö kelvottomassa asemassa (kuten on osaksi pukunikin...), mutta etteköhän te paikanpäälle tulevat sen tunnista. Saatan sen EHKÄ laittaa illemmalla näkyviin. Huomatkaa viaton ehkä.
Aijoo muuten, olen luultavasti melko sankan kaveriporukan ympäröimänä, että älkää sitten hämmästykö... ^^;; ...Ja en ole varma otanko kuvia mukaan ollenkaan myytäväksi. Saatan kumminkin jostain 50 sentistä söhrystää jotain. :D ...Ehkä.
23.9.2006 | Hieman aikaa vierähtänyt taas. Mutta tällä kertaa minulla on ihan hyvä syy. Montakin. Ensinnäkin koulu syö aikaa. Lasketaanpas, päivässä on 24 tuntia, siitä -6 koulussa, -7 tuntia unessa, siitä vielä kavereiden kanssa olo, linkkarimatkat ja muut, niin ettäh... Sitten toinen asia on, että pappani kuoli. Viimoinen, puolipappa elää mutta ei ole kokonainen. Rauha hänen sielulleen. Ei vain ole ollut hirveästi katsokaas inspiraatiota sen jälkeen tehdä mitään. Pääsin ripillekin tuossa puolivälissä kuuta.
MUTTA! Iloisia uutisiakin on. Olen saanut ompelukoneen (Enää pitää löytää on/off nappula!) joten Yliviisas tulee mukaani animeseminaariin 95 % varmuudella! Asuni on vähän niin ja näin mutta teen parhaani! Wlackia 5 sivua! (Vissii) Olen saanut rahaa niin paljon että voin tilata domainin! (En ole kumminkaan päivittänyt palkkalistaa koska on tiettyjä ongelmia) SEKÄ! Törkin tänne blogin jossain vaiheessa ettei minun tarvitse kaikkia kuulumisia aina törkkiä tähän minilootaan!
Joten! Adios amigos siihen asti!
5.9.2006 | Sain hypereettisen sydänkohtauksen kun onnistuin sähläämään jotain aivan skitsofreenista ja eksyin geossa MyYahoo sivulle ja olin ihan sekaisin että voi Jumalauta nyt ne sen teki ja päivitti sen niin että ei blondina syntynyt ihminen sitä käsitä. :D Mutta hei, se johtuikin siitä että minä olen hyvin tyhmä~
Päivitin informaation, tein hieman pientä muokkailua palkkioansaittuihin koska en jaksa piirtää niitä kaikkia sarjissivuja ja päivitinpäs 4 sivua Wlackia ja Sulkasatoa. Sekä informaatio sivua joo. Rahojani en ole vielä saanut, elokuussa sen olisi saanut 11. päivä, joten katsotaans nyt...
29.8.2006 | Ahh~, anteeksi kun on kestänyt. Ensinnäkin kärsin angiinasta, ja nyt kärsin jälkitautina nuhasta, ja antibiootit aiheuttavat minulle väsymystä ja pääkipua. ´-` Ihan oikeasti anteeksi, mutta koulukin vielä syö aikaa, samoin rippikoulun leimojen kerääminen (Konfirmaatio 17 päivä, minulla leimoja: 0/7) Mutta! Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja saitte kirjaston, eli paikan missä on niin minun kuin fanien taiteet, ja kysely uusiutui, ja etusivulle tuli tuo hauska informaatio juttu. Ja niitä joita kiinnostaa: Lähetän domainin tilauslapukkeen vasta kun saan Tradedoublerilta rahani, jonka pitäisi tapahtua tämän kuun lopussa tai ens kuun alussa. :< Toivottavasti mahdollisimman pian anyway.
Aijoo, jaoin viimein ne awardit. Minulla meni varmaan 3 tuntia siinä, lähinnä siksi että minua häirittiin koko ajan, mutta ovatpahan nyt jotenkin siellä. Nyt lähden kierrokselle kertomaan asiasta osallistuneille~
17.8.2006 | Sain viimeisteltyä Yliviisaan tarinan, ja uusin samalla maskotti osion. :3 Joten nyt kaikki joita kiinnostaa asiat Yliviisaan menneisyydestä, heti maskotti osioon rynnikkää.
Kohta tilaan oman domainin kun rahaa viimein riittää, kun saan sen niin vaihtuu myös ulkoasu. n-n Kiitos kaikille jotka auttoivat minua! Muistakaa auttaa jatkossakin, sarjakuvaa tulee aina rahojen mukaan. :3 Mutta samalla joudun kertomaan suru-uutisen: Molemmat sarjakuvat menevät joksikin aikaa tauolle. En tee tätä kiusatakseni, vaan siksi että minä olin yhdeksäsluokkalainen ja tahdon hyvän todistuksen lähtiessäni peruskoulusta. ;-; Silti ne sivut, joita saan rahoituksen avulla, tulevat 100 % varmasti kun saan ne tehtyä. Kun saan. XD; Älkää kumminkaan odottako liikoja, kuten 10 sivua kolmessa päivässä kuten kesällä. Minä todella olen vielä opiskelija.
13.8.2006 | Holy God. o-o Tulin takaisin pakkokäännytysleiriltä, ja mitä te ihanat ihmiset olettekaan tehneet: WN on tällä hetkellä 26 Top listalla, rahaa on tilillä yli 50 ja vieraskirjassa oli 16 ihanaa viestiä johon sain vastailla! ´o` Olen niin onnellinen että tekisi mieli matkustaa sinne missä asutte ja halata teistä ilmat pihalle.
Sitten tärkeämpiin asioihin. Minulla ei ole yhtäkään sarjissivua valmiina, eikä liiemmäti kuviakaan. En tiedä missä todistukseni on ja koulu stressaa hiukseni päästäni, joten asioiden teossa voi hieman niinkuin kestää. 8D;
31.7.2006 | Sain tehtyä ne 12 sivua Sulkasatoa. Minulle tuli tajuttomasti ongelmia sivujen tekemisessä, mutta ovatpahan valmiita. Nyt tekemään Wlackia~ *Pomppipomppi*
Ainiin muuten, kun minulla ei ole mitään ideoita uuteen testiin niin laitoin palkkalistalla siihen tilalle Yliviisaan tarinan.
27.7.2006 | Päätin vain ilmoittaa, että sain tehtyä ne 11 sarjakuva sivua Wlackia. Nyt sitten kiirehtimään tekemään samamäärä Sulkasatoa, että voisin taas kohta tehdä kymmenen sivua kumpaakin lisää - joku on taas tilannut minulta. XD Hieman kiireinen olen, joten hahmosivuissa ei ole tällä hetkellä pärstiä, mutta uudistuneet ne nyt kyllä ovat. Pelkkä sarjispäivitys on tämä.
26.7.2006 | Sain nyt testin tehtyä, ja laitoin ne kaksi työpöydän taustakuvaa sinulle osioon. Oikeastaan niitä on neljä, mutta toisaalta kaksi. Hmm. Minä tykkäsin tehdä niistä luonnokset, mutta lopulta päädyin hieman vihaamaan kumpiakin. Etenkään en pidä Sulkasadon taustajutusta, mut kummiski. Testikin on hieman laaduton, mutta herran juma kun olen kiireinen niin ei ole aikaa miettiä asiaa tarkemmin. Nyt on enää sarjissessiot jäljellä. Tusskaaa... Korjasin muuten tämän ulkoasun otsikon tarkat huomasivat että siinä oli u, ei ü.
24.7.2006 | Wow for the holy hot food! Olen saanut 17 euroa kun joku oli ostanut minun kauttani kamaa. HURRAA! Nyt pitäisi piirtää oliko se nyt 14 sivua, 7 kumpaakin sarjista, ja minulla ei niitä ole, joten olen pahoillani - hieman kestää. TwT; Mutta minä piirrän ne, lupaan!! Ottakaa tämä uusi ulkoasu ja uusi kysely lahjaksi siitä! ...Tai jotain. Ja kyllä minä saan ne awardit jaettua, ihan varmasti saan! ...joskus.

22.7.2006
Le gasp omg zomg!!
Päivitys jo seuraavana päivänä!! WHOA! No niin joo siis. Itseasiassa tämä johtuu siitä, että ne kaksi tutoriaalia (Kaksi! Ajatelkaa, KAKSI) olivat isäni koneella, ei kannettavallani jossa nettiverkko ulottuu äitini talon ympäristöön ja blah blah. Mutta joo siis olin unohtanut kannettavani laturin tänne isälleni, joten pidän vähän aikaa seuraa kissalleni ja päivitin ne kaksi tutoriaalia tänne, joten siellä ne nyt on. Ottakaatten se vaikka kiitoksena siitä että tililläni on jo kokonaiset 30 senttiä! >w<
Just joo niin muuten. En kerro että milloin päivitän tuota tilijuttuani. Päivitän kun satun päivittämään. Näin on näreet, koska varmasti päivitän sitä melko usein pitääkseni teidät ajan tasalla. Moi~
21.7.2006
Lisäsin tuon mainosjutun. Olin muuten loistava ja unohdin kannettavani laturin isälleni, käyn huomenna hakemassa sen - siihen asti totanoin en voi vastata viesteihin koska minua ei huvittaisi käyttää tätä varsin helposti kuluvaa akkua. Mutta ihmiset, auttakaa minua saamaan rahaa että voin hankkia oman domainin ja pääsen eroon tästä geocitiesistä joka on piinannut minua en tahdo tietää kuinka monta vuotta.
Ei kun sukkiinhan se teksti pitikin kuluttaa.
6.7.2006
Oli jo hummeri aika saada sitä Wlackia lisää! Ja nyt sitä on, 2 kuukauden inspiraation jälkeen. Jouduin piirtämään koko tuskaisen sivun uusiksi, sillä älysin että se siinä mättäsi. Alkuperäisesti Wlack teki taian ja sokaisi Shashinin, mutta nyt se tekee hieman erilaisen taian joka oli hauskempi piirtää. Ja korjasin sen Menussa olleen toisen kyselyn jälleen - ja laitoin sen tilalle testit osion joka oli unohtunut jostain syystä aikaisemmin.
Editu lisäsin award osallistujan, pitäisi varmaan nekin jakaa tässä jossain vaiheessa. XD Oliskos vähän hyvä idea?
3.7.2006
Tsubi dupi duu, tsubi dubi duu, ta dan ta dan ta dei~, tasan kuukausi viime päivityksestä. Nyt sitten uusin ulkoasun, muokkasin tekijäosiota, lisäsin kilpailu osion, tein kuvapohjia, jaa... Oli vielä jotain mitä tein, mutten nyt vain muista sitä. Tjaa. No kait te sen itsekin löydätte, sen jonkin.
3.6.2006
Pitkästä aikaa? Miten niin? *Muka ihan ulalla* Ohhoh hoo~ Kohta menen keräämään todistukseni, toivon todella suht. hyvää keskiarvoa. Kumminkin, siihen päivitykseen:
Uusi ulkoasu, uusi kysely, uudelleen kirjoitettu tekijä osio, uusi sarjakuva (Ikävä kyllä Wlackia ei saada vieläkään - inspiraatio pula), linkit ja linkitä osio yhdistetty, uudet awardit käyntiin, ja ja ja... Uusin vieraskirjan kesäisemmäksi, juu.
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE JA MUISTAKAA NUKKUA JA SAADA AURINGON PISTOS!
22.4.2006
Tjaa, taas on hieman vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Eikä tämäkään ole edes virallinen, kunhan tahdoin ilmoittaa että Wlack sarjakuvani on tänään saavuttanut 100 sivun raja pyykkinsä. Kyllä, sen olisi pitänyt saavuttaa se vasta viikon ja yhden päivän päästä, mutten jaksanut kuljettaa enään tuota extra kuvaakaan kannettavallani, josta anime meinaa syödä lihat veke.
Uusin myös Wlackin kannen, joka oli niin hirvittävä että ihan itketti. Ei muuta.
11.3.2006
TOINEN PÄIVITYS, ja tämän VIIKON aikana! Wohoo! *Tuuletusta*
Lisäsin viimein taas faniarttiin kuvia. Valitettavasti osa kuvista on kadonnut isäni tietokoneen myötä, mutta täällä äidillä olevat on hengissä. Lisäksi vaihdoin myös kyselyn.
Tekeillä olevia asioita, jotka tulevat noin vuoden päästä: Uusi testi, uusi henkilötietosysteemi, uusi sarjakuva, uusittu galleria, lisää juttuja sinulle osioon. Siihen asti, adios!
6.3.2006
Hoh, kuukausi viimepäivityksestä. Koetin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tarkoitukseni oli tehdä hirmu jätti päivitys - mutta intoni loppui kesken ja jaksoin vain nakertaa ulkoasun kanssa. Älkää valittako, ette arvaakkaan kuinka tylsää tämän tekeminen oli.
Se testi ei ole vieläkään valmis. Mutta, muutin "tulostettavaa" osion "teille" osioksi. Heh, heh, hee. *Menee pelamaan Shadow'ia*
6.2.2006
Kyllä minä olen taas ihan hirvittävän ahkera. Nojoo, kyse ei ole ahkeruudesta, vaan siitä, että tänne ei keksi mitään. Pitäisi varmaan järjestää kilpailu, jossa kävijät voivat ehdotella mitä tänne törkittäisiin.
Sitä päivää odotellessa, kysely uudistui. Lisäksi Wlack - sarjakuvaan on tulossa pian myös oma JTYMAJK:nsa. Mutta sen ilmestymisestä en sitten raportoi, laiska kun olen.
PiiÄs. Viime kyselyssä monet sanoivat tahtovansa lisää testejä, varmaan periaatteella "No kun se osaa niin miksei samantien tee?" Kyse ei ole niin yksinkertaisesta asiasta. Ensinnäkin minulla ei ole ideoita. Toiseksi, ei niitä kysymyksiäkään tyhjästä revitä. Ja näin pois päin. Millaisia testejä tänne sitten tahdotte?
PiiÄsKaksi. On tulossa testi "millainen Wüüpi olet?" mutta se tulee vasta vuonna kivi ja metalli.
11.1.2006
Kukaan ei vissiin huomaa että ulkoasu on päivittynyt? Ei? Sitä minäkin. Lisäksi vähän uutta sinne sun tänne, saatte kyllä mokomat pikkunäpräykset itse tonkia. Se on moro, tämä neiti painuu nukkumaan.
3.1.2006
Kyllä, meinasin kirjoittaa kakstonniviis. Mutta enpä niin tehnyt, hoh hoh. Eli ensimmäinen päivitys tälle vuodelle, aikas kiva. Sain myös viimein piirtopöydän asennettua äitini koneelle, kiitos aina niin ihanan Shainiin. Sitten päivityksiin.
Lisäsin viimeisimmän award osallistujan ja arvoin mokomat. Äläkää kuulkaas lapset sitten vetäkö hernettä nenään, koska siihen tukehtuu ja olen huono arvostelija. Että näin.
Wtf? Siinäkö ne oli? No juu ainakin toistaiseksi.
24.12.2005
Merii christmas. Vaikken joulusta itse erikoisemmin pidäkkään, niin päätinpä teille jonkinlaisen joululahjan silti ojentaa. Elikkäs, 9 sivua Wlackia on teille nyt tullut luettavaksi, ja lisäsin awaan osallistuneet. Khiyu. Kaksi viimeisintä sarjissivua on vähän kökköjä, piirsin ne tänään paniikissa koska välttämättä tahdoin päästä 80 sivulle asti.
22.12.2005
Öö joo. Lisäsin Lakun awardiin osallistujiin, ja laitoin toistaiseksi toimimattomat awardikuvat sinne. Sitten kun pääsen iskälle tässä myöhemmin illalla niin saatte nekin sit näkyviin. Laitoin myös linkitä osiossa pari nappulaa näkyviin. Ja copypastetin tätä etusivun teksti systeemiä vähän muillekkin sivusille eteivät ne näyttäisi outolinnuilta.
19.12.2005
Copyright rikkomuksien aiheuttama tauko on nyt ohi. Itseasiassa täällä ei tainnut mikään muu kuin ulkoasu muuttua. Hah, hah, haa? Eikujoo. Yliviisaalle tuli kaveri maskotti osioon.
...Voi minua hupsua. Kyllä, vieraskirjassa muokkailin värejä, poistin "tutoriaalit" osion, ja laitoin linkitä osion toimintoon. Yappei!
Ilmoitus. Muutan ensivuoden alkupuolella äidilleni, joka meinaa EHKÄ päivityksien tihenemistä sekä hieman aktiivisempaa toimintaa muutenkin. Ihan näin btw. Poistin kalenterinkin, näin yhtäkkiä muistin.
16.12.2005
8DDD RAKASTAN TEITÄ. Luulin ettei Awardeihin tulisi ketään mutta mokomathan on oikea kävijämagneetti.
Eli juu, lisäsin awaosallistujat, lisäsin uuden yhteistyöläisen ja puhuin puhelimessa 40 minuuttia. Eikun hetkinen, tuo edellinen ei kuulunut tähän...
11.12.2005
...Lisäsin awardit. Ei paljon kummempaa. Laiska? Minä? Jaa niin mistä päätellen? Ette saa awardien kuvia vielä, koska olen laiska kiireinen.

1.12.2005
JOULUKUU ON ALKANUT! Nyt hyvät ihmiset aukomaan suklaakalentereita. Ja joulukuun kunniaksi, UUSI ULKOASU! Tittidii~, en tykännyt edellisestä.
27.11.2005
Nurr, jaksoinpas päivittää edes hieman. Kysely vaihtui, JTYMAJK:iin tuli kaksi lisä kysymystä, tuohon menu kakkoseen tuli "sinäkin?" osio, ja Wüüpi osioon tuli alaosio nimeltä "Wüüpin luusto." Ei minua voi ahkeraksi moittia, mutta ettepähän voi laiskaksikaan. Ha, ha, ha.
(miten niin väsynyt?)
15.11.2005
HEAHAHA! Säikähditte, eikö totta? Aivan, päivityksiä ei pitäisi tulla arkipäivisin, mutta Wüüpi Netin ja tekijän synttäreiden vuoksi nyt onkin näin. Eli yllätyspakettina teille~
Uusi ulkoasu, linkitä osio remonttiin ja ylimääräinen Wlack- sivu, sekä ihka uusi osio nimeltään tulostettavaa! (joka on tällä hetkellä varsin pienikokoinen, muttah...)
5.11.2005
Nyahahaa. Olen taas lapsenvahti, ja rahamääräni kasvaa~!
Päivityksiin. Lisäsin yhden Lillan tekemän linkityslaatan, ja HEY:n laatan tuonne frameen. Muistakaakin klikata framessa olevia linkkuliinejä, jookosh? Heitin muuten vanhat päivityksen Wanhoihin päivityksiin.
Ja piän muotoinen ilmoitus: Layout vaihtuu sittenkin. 15 päivä tätä kuuta, ihan vain synttäreideni kunniaksi. Mör, kehukaa nyt ahkeraksi, immeiset!
Öö juu. Myöhemmin kysely uudistui.
Mör. vielä myöhemmin yksi nimi Kiitoksiin.
28.10.2005
Olen ahkera. Oikeasti, minä olen. Te ette vain näe sitä. Eli sain viimein UUDEN TESTIN TEHTYÄ! Juhuu, tuulettakaa nyt immeiset!
Hei muuten, värkkään ny kavereideni kanssa uutta sivua, niin älkää odottako ainakaan ensiviikonlopuksi uutta päivitystä (Ei sillä, että sitä välttis muutenkaan tulisi...)
PiiÄs. Se uusi ilmestynyt osio oli copyright.
25.10.2005
Täällä on kylmä. Siis oikeasti, sairaan kylmä. Ja toisinaan on kuuma. Huoneeni taitaa olla siperialainen subtrooppinen alue. Lisäksi niskani on kipeät, maan rakoon te typerät liikuntatunnit! (Ja melkein kirjoitin liikennevalot. En ole yhtään väsynyt, en.)
Mjuu. Ette viässöön huomaa että ulkoasu on muuttunut? Ette? Kiva. Se muuttuu sitten seuraavan kerran ens vuaden puolella. En jaksa tehdä mitään typeriä joululayejä (ellen tule ahkeralle tuulelle, joka on hyvin epätodennäköistä), en syntymäpäivä ulkoasuja, mutta ehkä uuden vuoden kunniaksi teen jotain. HIHI! Menuun muuten tuli uusi osio. Arvaatteko, mikä se on?
21.10.2005
Ahahaa! Melkein kuukausi edellisestä päivityksestä, ja silti te ihanat ihmiset jaksatte piristää päivääni viekkuun kirjoittelemalla? ;_; Minä jumaloin teitä, aikuisten oikeasti. Aijuu, ja kello on 55 vaille puolen yön.
Btw, poistin yhden toimintansa lopettaneen yhteistyöläisen, ja lisäsin "Mistä sen tavoittaa" osion Tekijään. Hihi. Huomenna, jos Jumala sallii, saatte myös uuden testin.
30.9.2005
14 vaille puolenyön. Olen se minäkin epeli. Ei sinänsä, selkää kolottaa, silmät meinaavat painua kiinni joka välissä ja sellaista. Mutta tämä on elämää, vaikken sitä tahtoisi myöntääkkään.
Ja päivityksiin. Onnistuin luomaan teille layer-tutoriaalin, ja lisäsin teille pari linkkiä. Olen aika pro. Mahani on kipeä. Arr...
24.9.2005
Hmm~mm. Liityin kahdelle sivulista systeemille. Klikutahhan noita kahta yllä olevaa systeemiä, niin perkules tulen hyvälle tuulelle. n-n Eikös juu, eikös juu? Okei, enivei. Korjaan tekijä osion nyt. Heihoi~
P.S Siskollani on tänään syntymäpäivä. Lauletaas: Paljon onneaa vaan~, paljon onneaa vaan~...
Myöhemmin: Tein "Tutoriaalit" osion. Tsih, tsih!
18.9.2005
Ja kukaan ei edes huomauttanut, vaikka eilisen päivityksen päivämäärä oli väärä. XD Nytpähän son korjattu. Joo, ja tekijä osion 100 asiaan lisäsin 12 asiaa enemmän. :3 Hihii~, enkö olekkin ahkera? n.n Joo, ja lisäksi voi klikata Explorer Wüüpia tuossa index sivulla, joka sitten toimii internetillä, Mozilla Wüüpi toimii Mozillalla. n__n Nyt ei siitäkään ole valittamista, nee?
17.9.2005
Haha, noloa. Heti suuren remontin jälkeen pitää päivittää. x3 Mutta virheet pitää aina korjata, ei sille mitään mahda. eli fanigallerian linkit korjasin, koska ne eivät toimineet väärän tiedostopäätteen vuoksi. Nyt toimivat. Jopa 2 henkilöä ehti huomauttaa tästä, duhhuh. o.o Wüüpi Netillä on kävijöitä! Olen niin ikionnellinen, että koetan tehdä Wüüpi Netistä paikan, joka toimii Internetilläkin. Har har. Aijuu, tekijä osiokin toimii nykyään. Kiitos hänelle, joka huomautti sen toimimattomuudesta. x3
16.9.2005
Viimein, vähän alle kuukauden kestäneen remontin jälkeen Wüüpi Net on jälleen täällä. En edes tiedä, muistanko tässä kaikki ne uudistukset mitä olen tehnyt, mutta yritetääns: Sain viimein päivitettyä fanigalleriaa, jonne tulikin pieni pläjäys uusia kuvia. Kiitos heille. Sain myös yhden kuvan omaan galleriaani, jopa. Olen lisännyt ja poistellut linkkejä, ja tehnyt lisää linkitysbuttoneita. On myös tullut lisää adoptio ehdokkaita, käykääpäs vilkaisemassa. Ulkoasu on uusiutunut, ja senhän näkevät kaikki. Lisäksi olen saanut teille YHDEN testin tehtyä. WHOO~! Ensimmäinen ikinä tekemäni testi. Olen ylpeä itsestäni. Ja yksi uusi kaverityöläinen, juu. :3 (Jonka olin unohtanut kaikista aiemmista kerroista, anteheksi. ´n-n;) Ja luultavasti jotain pikkunäperrystä, mitkä olen unohtanut.
Sivuja muuten päivitellään aika mielivaltaisen oloisesti viikonloppuisin. Hih. Jos siis päivitetään.
2.8.2005 - Olenpas minäkin taas ahkera päivittäjä. Ulkoasu vaihtui, ja 2 uutta kaverityöläistä. n_n Lähi aikoina en luultavastikkaan aio ottaa lisää, hmm...
2.7.2005 - Minä en ymmärrä teitä. Keskellä kesää teistä vähäisistä kävijöistä suurin osa äänesti sinistä ulkoasua. o_o No, te tahdoitte, minä tein. Turha enään on valittaa. Eli ulkoasu vaihtui, ja Tekijä osioon törkin itsestäni piirtämäni kuvan. Että näin tällä kertaa. Joo, ja siirsin vanhat päivitykset tuonne vanhoihin päivityksiin. Huhoo~
28.6.2005 - En jaksa enään mainita teille erikseen milloin tulee sarjakuvaa, kyllä te osaatte itsekkin katsoa. Mutta niin, jopa 100 uutta asiaa tekijästä "tekijä" osioon. Palvokaatten.
25.6.2005 - Ette ikinä arvaa. Eiei, ei missään nimessä sarjakuvaa. Vaan sivu sarjakuvaa. Nihihi.
22.6.2005 - Tuossa sarjakuvassa on se hyvä puoli, että tulee päiviteltyä usein. n.n Jep, jälleen sivu sarjakuvaa. Korjasin myös sen kömmähdyksen, missä olin sanonut että sarjista tulee torstaisin. Anteeksi, keskiviikko se oikea päivä on. Joo, ja pelkistin hahmot osiota. Nyt saatte tietää ne kaikki nippeli tiedot sitten sarjakuvan myötä. Hirttäkää minut, julma olen.
19.6.2005 - Sivu sarjakuvaa. Ja tästä lähtien sarjista tulee myös keskiviikkoisin, kyselykin on siis uudistunut.
12.6.2005 - Hohohohohoo~, kahtokaa kun minä olen oikeasti ahkera ihminen. Ja vieläpä 2 sivua sarjakuvaa, ihan sen kunniaksi että saataisiin mokoma sarjakuva kunnolla käyntiin.
10.6.2005 - Whoot. OoO Minustahan on tulossa ahkera ihminen. n_n Kysely uusittu, ja yksi uusi linkitysbutto. Tiedättekö, että on hankalaa päivittää jos tallentaessa kaikki Äät ja Ööt muuttuvat kysymysmerkeiksi? -.o
9.6.2005 - WHOOOOOW!!!! KAHTOKAA! SE ELÄÄ!! Älkää turhia kumarrelko. n_n *Väistelee lenteleviä tomaatteja* Juttu on nyt kuitenkin näin, että olen väkertänyt teille uuden ulkoasun. Ei se hieno ole, parin minuutin koodinäperrys vain, mutta kelvatkoon nyt ainakin toistaiseksi. Koetan törkkiä musiikin takaisin sitten joskus. Hmm... joo, joskus. Jep, ja kuten olen jo tässä kauan lupaillutkin, uuden ulkoasun myötä tuli myös sarjakuvaa. Ja linkitysbuttoja lisää, PALVOKAA MINUA! 8D
5.5.2005 - Lisäsin SU Fanilistan etusivulle. Haaaha.
1.5.2005 - Pfft, ties kuinka pitkä aika viime päivityksestä >_>;; Sorry, muttei ole ollut päivitettävää. Nyt kuitenkin uusi ulkoasu. Korjasin etusivun vian, ja poistin sarjakuva(t)n.
25.3.2005 - Huu, ulkoasu vaihtui taas. n_n en pitänyt edellisestä, tämä on parempi. Nojoo, ehkä samalla hieman isompikin, muttaah... n__n Ja katsokaa! Ensimmäinen Wüüpi pixeli työni, ja olen ylpeä siitä! n___n Lisää linkkejä frameen.
18.3.2005 - Huu, on tässä pieni päivitystauko vierähtänyt @.@ No, sen kunniaksi: UUSI ULKOASU! n_n Ah joo, hyvää pääsiäistä tässä samalla. Yhteistyöläiset siirtyivät tänne etusivun alareunaan.
09.3.2005 - 2 sivua lisää MJTV sarjakuvaa.
02.3.2005 - Korjasin yhteistyö linkkejä, ja poistin blogini.
28.2.2005 - Näpytin yhden uuden tarinan, ja tein lisää testejä~ n_n
27.2.2005 - Menuun ilmestyi osio nimeltä "tarinat" :B Eikait siitä tarvitse enempää kertoa? Lisäksi (pyrin törkkimään) törkin tommoisen vängän logon jokaiselle WN sivulle. x3 Olen pirullinen. Joo.
26.2.2005 - Tein lisää testejä. Tekijäosiossa ovat~ n_n
23.2.2005 - Nykyään kun klikkaatte "Sarjakuva" linkkiä, löydätte sieltä vielä muita linkkejä n_n Joono, uutta luettavaa teille: "Päivää Unikeolle!"
22.2.2005 - No johan tämän päivän päivityksen päiväykseen tuli paljon kakkosia. Nojoo, uusi kysely teille rakkaimpain~ n_n
19.2.2005 - 3 sivua sarjakuvaa. Olen sen verran huonolla tuulella etten jaksa päivittää enempää.
14.2.2005 - Ulkoasu vaihtui (taas xD Minkäs sille mahtaa, pidän tästä enemmän n_n;), uusi musiikki ulkoasun muuttumisen myötä ja yksi linkitys butto~. Galleriaan uudistuksia ja 2 uutta kuvaa miältä.
Ne, joissa ei ole päivämäärää
-Yieppee, koneeni toimii jälleen! n__n Koetan nyt värkkäillä jätti päivitystä. Ulkoasunkin pitäisi vaihtua tänään. Nojoo, Tekijä osioon yksi linkki, lisä ätietoa Wüüpeista ja Foorumi osio. myöhemmin: no ny on ulkoasukin vaihdettu n_n; Olinpas laiskalla päällä, koetan kyllä löytää uuden musiikinkin... aikanaan. XD
-Sarjakuva osiota hieman päivitelty ja aloitin kyseisen sarjiksen uudestaan xP
-Yksi uusi yhteistyöläinen :3
-Uusi ulkoasu. Jåå. n_n Jotain uutta tekijäosioon n.n
-Pääsette lukemaan blogistani ratkiriemukasta päivää 19.1.2005.
-Yksi uusi sivu sarjakuvaa. Tralalaa~
-No kerppu, päivä ehti vaihtua. XDD Joono, nyt pystytte lukemaan mielenkiintoisia päiviäni blogista. Löydätte sen tuolta menusta kun oikein etsit. Joo, ja te ihanat ihmiset pääsette vielä lukemaan kahta uutta sarjissivua. Kumartakaa kuolevaiset, kumartakaa.
-Kysely aukesi, sinne kaikki vain~ n_n
-Ulkoasun vaihto. XD Yksi uusi linkitys butto. Sinne sun tänne vähän uutta. Ah, ja tosiaan, WN omistaa nykyään Yliviisaan maskotin. xD
-Ewwww, ulkoasu vaihtui TAAS! XDDDDD
-Ulkoasu vaihtui.
-Hyvää uuttavuotta 2005! n_n
-HÅÅ!! Nyt Wüüpien menneisyydestä kertova sarjis on ilmestynyt n_n Ei se kovin laadukasta ole, mutta eniwei... xP
-Nhooho, minäkin elän. 1 Linkitysbutto. Faniartit jäivät äipän koneelle, sorryh ó.Ò;;
-Nojaa, Hyvvee Joulua toivotan. n_n Sain paljon piirrustus värkkeitä joululahjaksi. JESH! Muuten kyllä Joulu on pilalla :P Ne lahjat oli ainoa hyvä juttu. Vaikken olisikaan tahtonut karkkia. @__@
-Olen koulun koneella. Ilmoituksia merkitään julmasti ilman päivämääiä :P
-Njoo. Sivut avattiin.